Eliaksen kans ollaan puhuttu edesmenneestä esikoisestani Juhosta. Asia tais tulla puheeksi Elämä lapselle konsertin aikaan, kun katseltiin sitä televisiosta. Joka kerta ohjelmaa katsoessani tulee itku ja Elias tuli silitteleen ja lohdutteleen.
Katseltiin ohjelman jälkeen Juhon kuvia ja koitin selittää missä Juho on ja miksi. 3-vuotias ei vaan ymmärrä mitä kuolema on ja että se on lopullista.

Käytiin viime viikolla siivoamassa Juhon hauta talvikuntoon ja vietiin sinne Calluna.
Elias kyseli suraavana päivänä autossa:
-Miten se Juho on laitettu sinne maan alle?
Hänet on laitettu arkkuun, laskettu kuoppaan ja peitetty.
- Eikö se Juho tukehdu sinne?
Tota, ei tukehdu. Kun ihminen kuolee, hän ei enään hengitä.
-Onko sillä Juholla tukkaa?
Oli hänellä vähän, mutta ei enään.
- No, onko sillä suuta?
Ei ole enään suutakaan.
-Onko sillä silmät?
Ei ole.
-Onko sillä sormia?
Ei, kun kaikki on maatunut ja tullut mullaksi.

Siihen loppu kysymykset, eikä ole mitään hajua mitä tuon pienen pojan ajatuksissa liikkui.

Lapista tullessamme Elias näki jälleen naapuripitäjän kirkon, joka on hänen ja Annin kirkko. Anni on Eliaksen mielikuvitusolento, joka tuottaa välillä päänvaivaa meidän arjessa.
Poika pamauttu ilmoille aikas mielenkiintoisen jutun;
Me ollaan kaivettu lapiolla Annin kans Juho pois sieltä maan alta. Siitä on tullut iso poika. Sillä on suu, sormet, silmät ja tukkakin.
Mä en tiennyt itkenkö vai nauranko. Tilanne oli todella hämmentävä.

Tänään Elias on piirtänyt Juholle piirustuksen, jonka hän silppusi ihan pieniksi paloiksi. Aiko viedä ne Juhon arkkuun.

En tiedä, miten kertoisin ja selittäisin tuolle lapselle kuolemasta, vai tarviiko vielä osatakkaan selittää asiaa noin nuorelle?