Työssäoppimispaikassa oon laittanut nyt neljä viikkoa pensaantaimia myyntikuntoon. Kyllä niissä menee oman aikansa, kun niitä on tuhansia. Tuntui ikuisuusprojekstilta, mutta näyttää ne nyt hyvältä.

Perjantai menikin ihan toisenlaisissa hommissa. Sain tehtäväksi peittää oranssin putken keskellä pihaa.

632324.jpg
Tämä rumistus siis piti naamioida.

Tehtävän tein ihan yksin alusta loppuun. Ikinä ennen en ole turveharkoilla rakentanut, joten meinas mennä ensin sormi suuhun....
No, aloitin työn levittämällä katekankaan maahan ja aloin latomaan harkkoja sen päälle. Pikkuhiljaa työedistyi, kun piti välillä miettimistaukoja.

632403.jpg
Tehtävä suoritettu, putki on peitetty.

632329.jpg


632348.jpg

632355.jpg

632376.jpg

632392.jpg

632501.jpg

Harkoissa alkoi saumat irvistämään kovalla auringonpaisteella. Asia korjaantuu, kun harkot kastellaan.
Työssä ei käytetty vatupassia eikä kauheesti harkkomuuria tuettu, kun tämä puretaan talveksi pois. Sen verran kiinnittelin harkkoja toisiinsa kukkakepeillä, etteivät tipahda pois.

Kasvit joita käytin istutuksessa (yritän muistella).

Pensaat:
-keijuangervo
-keltajapaninangervo

Havut:
-laakakatajaa kahta eri lajiketta
-maljakataja
-tuivio
-pallotuija
-pylvästuija

Perennat:
-nauhus
-herttavuorenkilpi
-maksaruohoja
-rauniokilkka

Kesäkukat:
-lumihiutale
-kultahiutale
-kesäleimu
-tuoksupielus

En ehtinyt laskea kustannulaskelmaa, mutta arviolta materiaalikustannukset 700-1000€. Työn osuus muutama satanen päälle.
Palautteen saan tästä ens viikon aikana, jos joku vaan ehtii tai muistaa sen antaa : ))))
Ens viikon keskiviikkona tai torstaina on tämän kurssin näyttöpäivä. Sen jälkeen aloitankin kesätyön kaupungin hommissa.