Olemme päätyneet hurjaan ratkaisuun ja muuta ei voida nyt tehdä. Näyttö ensi viikon torstaina ja se stressaa yksistään jo tosi paljon. Viime yönä näin pitkästä aikaa painajaisia. Niin käy, kun asiat painaa mieltä.

Mieheni irtisanoutui mielekkäästä työstä ja mun täytyis viedä irtisanomiskaavake vuokranantajalle.
Mieheni ja Elias muuttaa P-Pohjanmaalle ja mä koulun oppilasasuntolaan. Välimatkaa meillä tulee olemaan n.600km. Onneksi toisella luokalla paljon työssäoppimista ja joka viikko ei tarvi koulussa olla, joten voin mennä itsekin sitten pohjoiseen, mutta silti pitkä välimatka stressaa. Pupusta tulee hirmu ikävä.


138600.jpg
Tämä kuvaa paljon tuntemuksiani tällä hetkellä. "Normaalisti" äidin ja lapsen ns. napanuora katkeaa siinä vaiheessa, kun lapsi lähtee opiskelemaan toiselle paikkakunnalle tai muuttaa pois kotoa. Mun lapsi on vasta 2½-vuotias. Päässä kaikuu vain: Nytkö jo!


Elämä on täynnä valintoja. Mun täytyi tehdä nyt näin rankka päätös ja ajattelen tulevaisuutta. Toisaalta olen pettynyt, kun meillä ei onnistunutkaan elämä täällä, mutta toisaalta olen ylpeä itsestäni, koska jatkan koulua ja valmistun puutarhuriksi, jonka uskon poikivan tulevaisuudessa töitä.

Äiti, jos luet tämän, toivon ettet saa "sydäriä". Soittaminen on vaikeaa, koska en pysty hillitsemään ja kokoamaan itseäni. Soitin Eliaksen hoitotädillekin tilanteen ja itku pääsi puhelun päätyttyä. Niina on ollut korvaamaton hoitotäti viimeisen vuoden aikana.

Tiedän selviäväni tästä, koska olen selvinnyt rankemmistakin jutuista. On tämä asia kuitenkin sydäntäsärkevää.

             138609.jpg