Tiuli haastoi minut kertomaan iloista ja pettymyksistäni tämän päivän osalta.

Arjen ilot
1. Kasvihuoneella oli kivaa ja leppoisaa touhuta, kun siellä oli töissä vain kaksi puutarhuria ja mä.

2. Mieheni ilmoitti tulevansa työmatkaltaan jo keskiviikkona.

3. Sain vapaaksi perjantain ja lauantain. Mielellään olisin ollut töissäkin, mutta on nyt niin hiljaista että suotta siellä tyhjän panttin seisoskelee päivää.

4.Elias on niin kiva hakea hoidosta, kun hänellä on ollut niin kivaa Tertun(varahoitotäti) ja muiden lasten  kanssa. Ihana nähdä lapsen hymy ja säteilevät silmät : ) Tosin, Elias pitää myös Niinan (varsinainen hoitotäti) seurasta kovasti.

5. Luin Hallattaren blogista volgansienestä. Otin sen koulussa puheeksi ja yhden puutarhurin isällä sitä on. Saan siis häneltä palasen moista.

6.Viimeinen, mutta ei suinkaan vähäisin. Elias kertoo jo lyhyitä tarinoita. Syödessään iltapalaa hän sanoi: Mimmin uusi kesähattu, Ari (Jari) ostanu hieno hattu.


Arjen pettymykset
1.Kun olen niin huonossa kunnossa ja töissä on ikävä olla puolikuntoinen. Hirveä flunssa päällä.

2.Mulla ei ole yhtään hedelmäkarkkia vain salmiakkia, yhyy.

3.Olen edelleen pettynyt, kun mieheni osti perjantaina työkaveriltaan astianpesukoneen. Hän tuli kotiin  sitten pyykinpesukoneen kanssa. Pestään vaan muoviastiat siinä ; ) Tiskiä oli altaassa, kun tulin töistä kotiin. Ei edes hyvähaltijatar ollut tiskannut täällä.

Eipä sen enempää pettymyksiä. Hyvä päivä : )

*Lisäys*
Jokainen blogiani lukeva saa kirjoittaa arjen iloista ja pettymyksistään blogissaan, jos haluaa jotain asioista mainita. Määräkin on ihan itse valittavissa. Kommenteissa voi ilmoittaa, jos ottaa haasteen vastaan, niin voin käydä sitten vähän urkkimassa.