Maanantaina alkoi koulu, tosi kiva oli mennä. On ollut aivan ihana viikko. Maanataina oli teoriaa hoitoluokituksista ja -suunnitelmista.Tiistaina sama teema jatkui aamupäivän ja iltapäivällä mentiin perennakierrokselle. Tänään keskiviikkona aamupäivällä käytiin läpi koulutusohjelman puut. Ensin kirjoiteltiin tuntomerkkejä luokassa ja sen jälkeen kierrettiin katsomassa näytteitä koulun ympäristössä. Ruokailun jälkeen lähdettiin retkelle pihapuutarhaan. Ensin kierrettiin metsälenkki, jonka varrella oli korkea kallio, josta avautui näkymä merelle (tais olla lahti). Siellä hetki ihailtiin maisemaa ja kuunneltiin ukkosen jyrinää. Kovin reunalle en uskaltanut mennä. Pihassa oli paljon erilaisia kasveja ja katseltavaa oli paljon. Päivän päätteeksi otimme retkikorin auton perästä ja juotiin pullakahvit rannalla.


Koko viikon olen siivoillut ja pakkaillut tavaroita. Katrilakin olen joutanut puutarhuroimaan koulupäivän päätteeksi. Niin, mä en osaa nukkua, kun tiedän näkeväni pupusen lauantai aamuna. Täällä sitten hääräilen pitkin öitä...

154965.jpg
Jotain pakattuna.

Perjantaina vaikenee netti ja koneen piuhat irtoaa pistokkeesta. Päivityksiä teen mahdollisuuksien mukaan, mutta ilman kuvia.
Viikko vierähtää perheen luona pohjoisessa ja sitten takaisin kouluun. Hassu tilanne, kun en tiedä minne muutan osoitteeni. Koulun asuntolassa olen vain lähiviikot ja etäviikot P-Pohjanmaalla. Välillä olen koululla pari-kolme viikkoa, välillä olen pohjoisessa jopa neljäkin viikkoa, joten ei posti voi lojua noin pitkään toisaalla. Olen vailla vakinaista asuntoa ja osoitetta -ainakin vielä.